BS Classic purjehdittiin Krunikan kryptisillä vesillä yhdeksän louhen voimin. Kaseja ei ollut radalla lainkaan ja kuutosiakin vain jokunen. Ne eivät aiheuttaneet sotkua, mutta shiftaava tuuli teki sitä senkin edestä.
Vanhoilla konkareilla FIN 92 Peter von Koskullilla kuten FIN 89 puikkoihin hypännellä Pekka Parhialalla samoin kuin FIN 98 Hema Virkkusen nuorisojoukkueella ei silti ollut hädän päivää purjehtia tasaista sarjaa neljän lähdön ottelussa. Viimeiseen lähtöön Pede ja Pekka täräyttivät OCSit mutta eipä hätää, regattatulos oli jo selvinnyt noiden hyväksi.
Ranking on tällä kaudella jo Peden teamille taputeltu. Kausi päättyy Hoskin Ande Vihma-kilpailuun seuraavana viikonloppuna.
Tulokset tästä 2020-R5-BS-Classic-Results